torstai 10. joulukuuta 2009

Ei mennyt JOHA ihan putkeen

Omalta osaltani JOHA päättyi toisen päivän aamuna, kun edellisen päivän marssin jälkeen lähes toimimattomaksi mennyt oikeä käteni ei palautunut yön aikana. No, lähtö Haminan varuskuntasairaalaan, jossa jouduin olemaan vuorokauden, jotta lääkäri voisi sanoa tasan samat asiat mitä kenttäsairaanhoitajakin sanoi linnakkeella, huoh -.-

No, joudun nyt sitten jossain välissä lähtemään täältä vielä neurologin mielipiteen kuuntelemaan. Käteni toimii nyt jotenkuten, mutta se on vieläkin äärimmäisen voimaton ja kömpelö. Tosi kiva juttu sinällään että se sattui olemaan juuri se oikea käsi kun olen oikeakätinen. Jos olisi ollut vasen käsi niin ei haittaisi niin paljoa. Ja siinä meni sitten viimeinen leirini käytännössä koska Mevake-hommassani voin osallistua uuden saapumiserän leireille mutten käytännössä tähän pysty koska ryhmäni tykkimiesten lomat kärsisivät.

Nyt on oma rynkkynikin säilytysöljyissä, enkä tule sitä varmaan käyttämään ennen kotiutus-ATT:tä. Tänne linnakkeelle tuli myös kaksi muuta AUKin oppilasta jotka olivat sairastuneet JOHAn aikana. En sentään enää ole ainoa joka ei ollut siellä loppuun saakka. Ensi viikon perjantaina on oppilaiden ylentäminen alikersanteiksi, ja sitten nähdään vaikuttiko JOHAsta poissaolo siihen.

perjantai 4. joulukuuta 2009

JOHA TJ 2

Kaipa se on taas yhden päiväkirjamerkinnän aika. On perjantai, 2 päivää ennen JOHAn alkua. Kaikki mitä kyseisestä harjoituksesta on kuullut on ollut aika sekavaa, enkä ole vieläkään tajunnut kunnolla mitä siellä tapahtuu. Noh, sen tiedän että siellä kaikkia hajottaa... (JOHA = JOkainen HAjoaa). Ja meillehän ei siellä mitään aikamääreitä, eikä sanota koska syödään, tai koska nukutaan. Aika vapaata siis. Mutta voin vaan kuvitella kuinka vähän vapaa-aikaa siellä oikeasti on.

Iloisempi asia on, että 14 päivän päästä meidät ylennetään alikersanteiksi. Ja sen jälkeen on 9 päivän joululomat. Jonka jälkeen alkaa koulutukseni Meva-aliupseeriksi tänne Merivalvontakeskukseen. Se on yksi rennoimmista hommista joihin täällä voi joutua:

Plussat:
- Ei vastuuta alokkaista
- Polkupyörä <3
- Rentoa hommaa 2 tai 3 vuoroa vuorokaudessa, vuoron pituus 3h
- Jos hommat sujuu hyvin, niin arvo on pari kuukautta ennen palveluksen loppua kersantti
- Metsäaamujen määrä = 0

Miinukset:
- Varmasti alkaa tylsistyttää jossain vaiheessa
- Ei oikeastaan yhtään liikuntaa (tavallaan plussa)
- Lomat saattavat olla keskellä viikkoa (tosin jos hyvin käy, pääsen käymään vpk-harkoissa)

Seuraavan blogimerkinnän teen todennäköisesti JOHAn jälkeen kunhan olen selvinnyt sen jälkeen olevan kurssijuhlan krapulasta.